Moni kysyy meiltä, että miten Aguamiu on syntynyt ja mistä idea ensimmäisiin uimalegginseihin syntyi. Pyysimme perustajaamme Miia Piristä paljastamaan koko tarinan Aguamiun takana.

Tarina on pitkä, mutta minua pyydettiin kertomaan koko tarina, joten ota kuppi kahvia tai teetä ja nosta jalat pöydälle hetkeksi.

TL;DR

Teille, jotka ette jaksa lukea pitkää versiota: Brasilialaisten naisten itsevarmuudesta vaikuttunut, auringon polttama nainen keksii uuden innovaation, UV-uimalegginsit ja UV-uima-asuperheen, ja päättää nousta niiden avulla taisteluun naisoletettujen itsevarmuuden ja uimamukavuuden nostamiseksi, vesiurheilun nautinnon mahdollistamisen puolesta, auringon haitallisten UV-säteiden haittavaikutuksia vastaan, ja onnistuu vielä auttamaan ihmisiä säästämään rahojaan Aguamiu-tuotteiden monikäyttöisyyden avulla.

Sitten se pitkä versio.

Aguamiun tarina alkoi koillis-Brasiliassa, pienen paikallisen kylän rannalta noin 10 vuotta sitten. Olin juuri tuonut Suomesta joukon naisia yritys- ja hyvinvointimatkalle ja me istuimme reissun ensimmäistä aamupäivää rantatuoleissa. Ohjelmassa meillä oli samana päivänä vielä brasilialaisten bikinien ostamisreissu, joka epäilytti montaa joukkomme naista.

*Ja koska mietit kuitenkin… Ei! Brasilialaisilla bikineillä en tarkoita sellaisia Rion rannoilla näkyviä, kaiken paljastavia versioita, vaan oikein leikattuja ja muotoja korostavia bikinejä.*

Olimme siis rannalla vielä suomalaisissa, ei niin muotoja imartelevissa uimapuvuissa ja bikineissä. Turkoosi meri siinsi edessä, valkoinen hiekka narisi varpaissa ja aurinko halasi lämmöllään. Pian meidän eteemme asettui joukko runsailla muodoilla varustettuja brasilialaisia naisoletettuja. Unohdin siinä vaiheessa täydellisen rantamaiseman, sillä en ei meinannut saada silmiäni irti heistä. Heidän itsevarmuutensa ja rantaelämästä nauttimisen kykynsä oli suorastaan häkellyttävää. He eivät korjailleet uima-asujaan, varmistelleet niiden oikeaa asettelua tai arkailleet asentojaan. He seisoivat kaikessa upeudessaan, kädet vahvasti lanteilla ja itsevarmalla asenteella keskellä vilkasta rantaelämää. Heidän hymynsä, hyvä ryhtinsä ja itsevarmuutensa huokuivat sellaista taikaa, jonka halusin pullottaa ja päätinkin tuoda sen jollain tapaa myös meille suomalaisille upeille naisoletetuille, vaikka en tiennyt vielä miten.

Heti ensimmäisenä päivänä olin jälleen kerran polttanut ihoni… varjossa! Kyllä, varjossa voi palaa. Olin rasvannut, mutta en ehkä lisännyt rasvaa niin usein kuin olisi pitänyt, koska inhosin aurinkorasvan ja hiekan yhdistelmää ihollani. Olin kuitenkin siirtynyt jo onneksi nuoruuden rusketuspakkomielteestä terveysajatteluun ja auringosta varjosta nauttimiseen, mutta sekään ei estänyt palamista. Olinkin jo pitkään miettinyt jotain ratkaisua, jolla voisi vältellä jatkuvaa rasvaamista, mutta en ollut vielä keksinyt mitään.

Matkaohjelmassamme oli tutustumista pieneen uima- ja urheiluvaatetehtaaseen, johon poikkeusluvalla pääsimme suomalaisen mutta Brasiliassa asuvan paikallisoppaamme Riinan avulla. Kankaat olivat huippulaadukkaita, kuosit upeita. Olimme otettuja koko tehtaasta ja sen tarjonnasta. Aloinkin tuomaan toisen yrittäjän kanssa heidän urheilutuotteitaan Suomeen ja vierailimme siellä usein. Saatat ehkä jo tässä vaiheessa arvata, että juuri tämä tehdas valmistaa nykyään suunnittelemiani Aguamiu uima-asuja.

Yhtenä päivänä mieleeni tuli ajatus peittävistä, mutta muotoja korostavista, uimiseen optimoiduista, uimapukukankaisista uimalegginseistä, joita voisi käyttää sekä uimahalleissa että ranta- ja vesiurheilussa. Tutkin, enkä löytänyt sellaisia markkinoilta ja päätin jatkaa idean kehittämistä. Haastattelujen pohjalta ymmärsin, että on lähes mahdotonta löytää uimapukua, joka olisi kaikenlaisia muotoja imarteleva, pysyisi paikallaan vauhdikkaassakin menossa, jossa olisi aidosti itsevarma olo, ja jonka voisi päälle laittamisen jälkeen unohtaa. Jokaisella naisella oli erilaisia tarpeita, joten oli tärkeää, että uimaleggingsit vastaisivat monenlaisiin tarpeisiin.

Ensimmäisenä piti selvittää uimahallien kanta uudenlaisiin pitkälahkeisiin uimaleggingseihin. Saimme pitkän listauksen erilaisista vaatimuksista. Lähdimme tuotekehittämään uimahallien ja kylpylöiden korkeat hygieniavaatimukset täyttävää vesiliikkumiseen suunniteltua uimaleggingsiä. Tästä syntyi Aguamiu-uima-asutuoteperhe. Neuvottelimme jokaisen uimahallin kanssa lupia pitkälahkeisten uimaleggingsien käyttämisestä erikseen. Lupien saaminen ei ollut itsestään selvyys. Onneksi tiimiimme saapui auttamaan Satu, joka osasi puhua uimahallia ja näin lupia alkoi tulemaan vauhdilla. Otammekin Aguamiulla itsellemme ylpeänä kunnian ensimmäisistä uimahalleihin ja kylpylöihin suunnitelluista uimaleggingseista.

Kehitin ja suunnittelin uimalegginseihin kiinteät sisäbikinihousut, jotka lisäävät niiden paikallaan pystyvyyttä ja tekevät käytöstä vielä mukavampaa. Toki legginsit tarvitsivat myös rinnalleen yläosan. Minä suunnittelin tuotteita, ja tehdas toteutti toiveitani ja näin saimme ensimmäiset tuotteet myyntiin ja testiin. Asiakaspalautteet olivat mahtavia.

Eräillä messuilla yksi surffipariskunta osti legginsit itselleen ja kehuivat, että ne ovat täydellinen vaihtoehto, kun paksumpaa märkäpukua ei tarvita. Sitten eräs nuori nainen lähti Kaliforniaan surffaamaan Aguamiuissa ja lähetteli viestejä, että ne ovat täydelliset. Asiakkaat alkoivat kertomaan kuinka monipuolisesti he olivat käyttäneet uimalegginsejä, surffatessa, uidessa, suppaillessa, rantalenttiksessä, veneillessä, juoksemisessa, avannossa, unohtamatta uimahalleja ja kylpylöitä. Monikäyttöisyys oli nyt ilmiselvää.

UV-suojat tulivat luonnollisesti mukaan tuotteisiimme, koska niissä oli alusta lähtien käytetty UV-suojalla varustettuja uimapukukankaita. Tajusin itse vasta myöhemmin, että olin ratkaissut myös jatkuvaan koko kehon aurinkorasvan lisäämisen liittyvän ongelman. Sittemmin olemme täydentäneet ja kehittäneet mallistoa asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Aguamiun tuotteiden erityisyydeksi onkin ajan myötä muodostunut UV-suoja, monikäyttöisyyden ideologia, kankaiden kestävyys, laatu ja tunne iholla.

Monikäyttöisyydenkin osalta UV-suojan ohessa olemme Suomessa etulinjassa ja sinäkin Aguamiun käyttäjänä olet.

Aguamiuihin on mielestäni tarttunut se taika, minkä silloin rannalla näin paikallisten naisten olemuksessa. Sen voi kuitenkin kokea vain kokeilemalla. Sen jälkeen et ehkä enää muita halua käyttääkään.

Sinua jäi kuitenkin mietityttämään, ostivatko matkajoukkomme naiset brassibikinit? Ostivat, eivätkä muita matkalla enää käyttäneetkään. Suomen rannoilla he eivät niitä kuitenkaan enää käyttäneet. Siksi Aguamiu, sama fiilis, mutta meidän ympäristöömme sopiva toteutus.

Terveisin,
Miia Pirinen
Perustaja, uimatuotesuunnittelija, innovaattori